perjantai 6. maaliskuuta 2015

Cancun osa 4, kävellen keskustan ostoskeskukseen, taksilla takaisin

Puolitoista päivää olimme olleet all inclusive-hotellissa poistumatta mihinkään, nyt oli aika jo lähteä kaupungille. 

Äiti selvittää yleensä kaupunkien nähtävyyksiä ja muita tietoja ennen lomaa. Nyt olimme kuitenkin lähteneet valmismatkalle, joten selvitystyötä emme etukäteen juurikaan tehneet. Muutaman haun teimme ennen lomaa googlesta hakusanalla Cancun ja tulokseksi saimme rantaa, hotelleja, ostoskeskuksia ja vinkin saaresta Isla Mujeres. 


Näin jälkiviisaana olisi ehkä ollut hyvä kaivaa netistä edes kaupungin kartta, sillä hotellilta saadusta ilmaiskartasta ei ollut juurikaan iloa Canunin keskustan osalta.


Taivaalle alkoi kerääntyä pilviä ja sää oli hieman painostava. Lähdimme kävelemään hotellilta kohti keskustaa. Matkaa kuvittelimme olevan kilometri tai kaksi, sillä hotellimme (Cancun Bay Resort) sijaitsi hotellialueen alkupäässä lähempänä keskustaa.



Kun olimme kävelleet jonkin matkaa, näimme varoituskyltin. Jaahas krokotiilejä. Katsahdimme kyltin viereiseen pusikkoon, jossa ei näkynyt krokotiilejä, mutta ei myöskään mitään aitaa, joka olisi estänyt krokotiilien tulon tielle. 


Pusikon vieressä kävellyt reissulasse päätti viisaana miehenä siirtyä tien toiseen laitaan kävelemään. 

Kävelymatkaa taisi kertyä neljä kilometriä ennen kuin pääsisimme keskustaan.


Liikenneympyrän kohdalla kaivomme kartan esiin ja katselimme mihin suuntaa lähtisimme. Maisema eikä kartta antanut mitään vinkkiä, mihin päin kannattaisi suunnata. 

Ystävällinen mies pysähtyi luoksemme ja kysyi tarvitsemmeko apua. Kiitin miestä, mutta sanoin miehelle, ettemme tiedä vielä mihin olemme menossa. 

Olisimme halunneet päästä johonkin osaa kaupunkia, missä olisi paikallisia ihmisiä ja ostoskadun vilinää. 

Äiti oli ollut kiertomatkan ensimmäisenä iltana eräässä Cancunin hotellissa ja muisti, että hotellin lähellä oli ollut katu, jossa oli vaatekauppoja, joista pauhasi musiikkia ja paikallisia ihmisiä viettämässä iltaa. Äiti ei tosin muistanut hotellin tai kadun nimeä, joten olimme taas lähtöpisteessä. 

Äiti muisti ainoastaan hotellin lähellä olleen suuren Pelikaani supermarketin. Joten yritimme vielä tätä korttia ja kysyimme eräästä ravintolasta mistä löytäisimme kyseisen megamarketin. Ravintolasta saimme tiedon, että kävelymatkaa olisi jonkin verran, mutta taksi ei maksaisi paljon, ehkä noin 40 - 60 pesoa. 

Huitaisimme tienlaidasta taksin. Äiti ja reissulasse yrittivät selostaa minne haluamme. Taksikuski ei ymmärtänyt selostusta, sillä kuski puhui vain espanjaa ja meillä ei ollut tarjota karttaa, josta näyttäisimme kohteen. Taksikuski viittoi paikalle kadulla kävelevän miehen, joka puhui englantia. 

Vaikka mies puhui englantia, ei hän ymmärtänyt mihin halusimme. No vika tuskin oli miehessä vaan meidän hatarassa selityksessä. Mies kuitenkin osoitti edessä olevaa rakennusta ja sanoi, rakennuksessa olevan suuri ostoskeskus. Päätimme tyytyä tähän ratkaisuun, kiitimme opastuksesta ja suuntasimme ostoskeskukseen. 

Kotona äiti tarkisti hotellin ja kadun nimen. Hotelli oli Hotel Adhara ja lähellä olevan kadun nimi oli Av Chichen Itza. Matkaa keskustan liikenneympyrästä olisi ollut hotellille matkaa 1,7 kilometriä ja hotellilta ostoskadulle 0,3 kilometriä. 


Menimme sisään ostoskeskukseen, joka sijaitsi kadulla Bonampak noin 700 metrin päässä keskustan liikenneympyrästä, josta olimme aloittaneet kaupunkiin tutustumisen. 

Ostoskeskuksessa oli paljon kauppoja ja erilaisia ruokapaikkoja. 


Löysin myös yksisarvisen, jolla kävin hieman ratsastamassa. Eläimet oli tarkoitettu vuokrattavaksi ja lapset kulkivat näillä eläimillä ostoskeskuksessa. 



Viimeisenä kävimme vielä katsomassa ostoskeskuksen ruokakeskittymää (foodcourt). 


Ostoskeskuksessa pyörimisen jälkeen oli aika palata hotellille. 

Olimme jo hieman uuvuksissa kävelystä, bussipysäkeistä meillä ei ollut vielä tietoa, joten päätimme ottaa taksin. 

Kysyimme kuskilta hintaa ja hän kaivoi hinnaston esiin. Matka hotellille maksoi 150 pesoa eli noin 10 euroa. Äiti epäili, että nyt oli turistihinnat kyseessä, mutta sinä päivänä äiti ei jaksanut välittää hinnasta, joten hyppäsimme taksiin. 

Av Chichen Itza jäi meiltä käymättä ja keskusta jäi muutenkin aika tuntemattomaksi. Teimme loman aikana vielä toisen tutustumisyrityksen keskustaan, mutta siitä myöhemmässä osassa. 

Seuraavassa osassa matkustamme bussilla hotellialueen toiseen päähän kohti leveää hiekkarantaa. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



3 kommenttia:

  1. Haasteellisia nuo kartat ja etäisyydet joskus. Meidän "pahin" esimerkkimme on Latvian Jurmalasta, jonne matkustumme Riikasta paikallisjunalla, Jurmalan asemalle ja kyseiseen ihan viehättävään kesäkylään tutustuttuamme saimme loistoidean, että kävellään takaisin päin seuraavalle asemalle ja palataan vasta siltä asemalta Riikaan. Emme olleet tainneet Jurmalaan tullessamme oikein kiinnittää matkaan huomiota ja saamassamme kivan värikkäässä ja kuvia sisältävässä piirroskartassa (Sinä olisit varmasti Ape siitä pitänyt!) näytti siltä, että tässä on tuo ja tuo ja sitten vielä tuo nähtävyyden tapainen ja sitten seuraavana onkin se asema. Mutta yksi asia unohtui - kartta oli hieno, mutta ei mittakaavassa! Viimeisen "tuon" ja aseman välillä ei ollut mitään erityisen mielenkiintoista, joten kartan piirtäjä oli piirtänyt aseman aika lähelle kaikkea muuta, mitä sitä nyt turhaan tyhjää valkoista siihen jättämään. Tuli sitten käveltyä useampi kilometri enemmän kuin ensin kuviteltiin - mutta onneksi maasto oli tasaista ja vanhat huvilat sentään mielenkiintoista katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo "leikki-kartat" on parhaita. Ape kyllä pitää niistä, minä en niinkään paljon. Tosin pienet mokat ja erehdykset ovat matkailun yksi suola. Jos ei juuri silloin naurata, niin jälkeenpäin kyllä. Ja "eksyessä" saattaa löytää parhaat paikat.

      Mulla on paras muisto näistä harharetkistä, kun teimme välilaskun kesälomareissulla Zagrebiin. Lentojen välillä oli aikaa muutama tunti, joten menimme bussilla keskustaan. Kaupungin karttaa meillä ei ollut, mutta intuitio kyllä. Intuitio: "Minusta tuntuu, että keskusta on tuossa suunnassa". Reissukaverilla oli sama tunne. No keskusta oli tietenkin vastakkaisessa suunnassa, tulipahan hieman käveltyä.

      Poista
  2. Hi! Great post! If you ever return to Cancun and need the service of Cancun Shuttle do not hesitate to contact them. I recommend it!

    VastaaPoista